vieraita

Sunnuntaiaamuna kuuntelin unisena sängyssä, että en ole ennen huomannutkaan kuinka hyvin mullien ääni kuuluu makkariin. Siis todella hyvin. Naapurista on sentään matkaa meille. Olen jo tottunut aikaiseen kukon kiekunaan, siihen en enää herää, mutta tämä ammunta tuntui vähän oudolta. No, tuuli kuljettaa ääniä omituisesti, ajattelin.

Vasta aamukanalan jälkeen kasvihuoneelle mentyäni huomasin, että siellähän ihan oikeasti on mulleja -meidän pellolla!!! Naapurin mullikat olivat päättäneet lähteä sunnuntai kävelylle, ja mukava tietysti kun poikkesivat, mutta olipa yllätys. Kun naapurin Mikko tuli niitä hakemaan lähtivät ne kiltisti peltotietä pitkin kotia kohti:) Ukkonen oli ilmeisesti säikyttänyt ne ja parisataa metriä sähköaitaa oli mennyt nurin kun ne olivat lähteneet liikkeelle.

Se taisikin olla koko viikon koho kohta meillä - kuistiremontti etenee hitaasti ja rauhallisesti - lähinnä vanhaa seinää purkaessa. No, onhan antura jo valettu ja kivijalkaa varten tehty laudoitusta, mutta hidasta on eteneminen - välillä sataa kaatamalla ja välillä tekee helle kiusaa. Toivottavasti ei kuitenkaan enää mene sataa vuotta ennen kuin lasikuisti on valmis. Ensimmäinen kivijalka sitä varten on nimittäin valettu jo suunnilleen 1915 - eli kohta tulee satavuotta täyteen. Onneksi koko taloa ei ole tehty yhtä hitaasti:)

Toki alkuviikkoa leimasi järkytys muninnan romahtamisesta - ykköskanalan kanat olivat yhdessä yössä vähentäneet munintaa 700-munalla! Todellakin mietittiin hetki jos toinenkin ja etsittiin syytä - rehut tarkistettiin, ruokinnat, vedet ja melkein ruvettiin kuumetta mittaamaan kana-paroilta! Selitys lienee kuitenkin yksinkertainen: ukkosta olivat nekin onnettomat säikähtäneet ja lakanneet hätäpäissään munimasta. Ainakin tilanne on jo 500-munalla korjaantunut, eli kohta voin jo huokaista - kaikki on taas hyvin.

Enni-Maria (6 v.) joutui taas lomaviikonlopullaan töihin kanalaan - palkkaa vastaan tietenkin! Kanojen sisälle ajamisesta iltaisin saa huikeat 50 senttiä ja munien keräämisestä euron päivässä! Ihanaa kun joskus rahalla on vielä ostovoimaa! Joka ilta hän toivoi, että vähän aikaisemmin mentäisiin ajamaan kanoja, se kun oli niin hauskaa hommaa:) Parasta on se, jos saa kantaa jonkun sisälle! Ja niinhän sen kuuluukin olla, että lähihoitoa suositaan, kanalassakin!

Kesän riemua

Kesäkuun ensimmäinen päivä oli suuri päivä kanalassa. Tai siis kanalan pitäjälle. Kanalan luukut nimittäin saatiin aukaista ja päästää kanat (ja kukot) pihalle. Aamulla heräsin innokkaana - tämä on nyt se suuri päivä ja juhlallisesti Antti-Jussin kanssa heti kymmenen korvilla menimme avaamaan luukut.

Tietenkään mitään ei tapahtunut. Muutama kana kävi ihmettelemässä luukkujen puuttumista parin metrin etäisyydeltä, mutta muuten kanalan arki jatkui kuin ennenkin.

Vasta kahden päivän päästä saatoimme kiljaista riemusta kun ensimmäinen kana uskaltautui ulos. Tai ainakin luukulle seisotaan ja kurkkimaan ulos. Pikkuhiljaa muita seurasi perässä, ja uteliaitten kanojen rivi luukulla kasvoi, kunnes joku uskaltautui oikeasti pihalle ( tai sitten hän vaan tunnoksessa tipahti sinne).

Nyt on meteli korvia huumaava jos luukut ei aukene heti kymmeneltä - mikä maksaa, kysyvät kanat ja suorastaan vaativat päästä ulos! Tarhat täyttyvät kopsuttavista ja kuopsuttavista kanoista ja kukoista heti ja iloinen hyörinä jatkuu aina siihen asti kun luukut laitetaan illalla kiinni.

Muutaman yön kokeilimme jos pitäisimme luukut koko ajan auki, mutta seuraukset olivat tuhoisat: heti katosi muutama kana ja jäljelle jäi vain höyhenkasa ja onnellinen mäyrä. Toki mäyrä ymmärsi lähteä matkoihinsa (mutta löytyi sitten myöhemmin loukusta) ja tulla takaisin vasta seuraavana yönä. Eli luukut pysyvät yöt kiinni tästä eteenpäin.

Kaikki kanat eivät tietenkään mene ulos - osa on päättänyt pysyä mieluummin kanalan hämärässä ja syödä rehua hihnalta kaikessa rauhassa ilman mitään hellehössötyksiä! Saavathan ne sisällä oleskelevat tietysti ruohosilppua sisälle, että on se kesä sielläkin hauskaa aikaa. Ei tarvitse montaa hetkeä odottaa, niin ruoho katoaa kanalan lattialta parempiin suihin! Kerrasta oppivat kanat, että kottikärryn ilmestyminen ovelle tarkoittaa ruohoa ja alku säikähdys on muuttunut todella innokkaaseen vastaanottoon. Onneksi sadepäivät välillä katkaisevat jatkuvan ruohon niittämisen ja kanalaan kantamisen! Voi nimittäin uskoa, ettei ihan yksi kottikärryllinen riitä puolelletoistatuhannelle kanalle (kertaa kolme) ja innokkaalle kukolle! Silti en enää suunnittele ajattavan ruohoalan kasvattamista - paitsi jos saan ensi kesäksi täyspäiväisen niittomiehen (tai -naisen) töihin!