Ja sitten ykskaks ilmat muuttuivat ja aurinko kuivatti vedet ja kasvatti viljat ja iloistutti ihimiset - ihmeellinen voima!!
Kummallista on ollut myös kanojen kasvattaminen tänä kesänä! Toimme majatalon pieneen kanalaan neljä sairasosastolla ollutta kanaa joiden ei eläinlääkärin mukaan olisi pitänyt toipua - niin vaan neidit reipastuivat ja paranivat ja munivat 100 prosenttisesti! Helmi-Orvokki uteliaana etunenässä, Manta aina heti perässä, Miina ja Lyyli vähän arempina perässä, neidit kiersivät pitkin majatalon pihaa. Vapaus oli heistä aivan ihanaa ja heti ensimmäisestä hetkestä kun ulkonaliikkumiskielto purettiin juoksivat tytöt ulos.
Oli aika hauskaa tulla majatalon pihaan kun neljän kanan lauma tuli vastaan tervehtimään ja tutkimaan että mitäs tänään tehdään:)
Kunnes sitten eräänä iltana kanalan luukkua kiinnilaittamaan mennessä vastassa oli surullinen näky: valkoisia höyheniä pitkin pihaa, pienessä kanalarakennuksessa yksi kana ja yksi varis säikkyinä eikä muista kanoista jälkeäkään. Pitkän huhuilun ja etsimisen jälkeen toinen kana löytyi ja lopulta variskin saatiin ulos kanalasta - kanoja sinne ei sitten enää saatukaan. Tytöt pelkäsivät kanalassa ja yöpyivät rapunkaiteella. Ja sitten yksi kerrallaan hekin häipyivät parempiin suihin.
Supiansaan saimme muutaman supin, kotikanalan tarhasta yli 12!!! Siellä kanat eivät uskaltaneet oikeastaan yhdeltä osastolta mennäkään ulos kun supi oli aina ovella vastassa- keskellä kirkasta päivääkin, vaikka isäntä yritti hätistellä supia karkuun, iski kapinen supi kanaan kiinni kuin limppuun! Naapurin emäntä kertoi supin käyneen omaan hanhilaumaansa kiinni myös keskellä päivää - säikytti sekä emännän että hanhet pahanpäiväisesti!
Ja kun supi-vaara vähän helpotti, ilmestyi paikalle minkki ja tappamisen riemusta tappoi 116 kanaa yhtenä yönä!!!!! Surullista oli niiden uloskantaminen ja nostan Katrille hattua, että sen homman teki! Mutta karmeaa on se, että ihan vaan siitä riemusta, että voi tappaa jokin eläin niin tekee!!!!
Nyt on majatalon pikkukanalassa taas yksi sairaskana. Hänkin sai nimekseen Helmi-Orvokki ja aivan yhtä seurallinen ja utelias hän on kuin edeltäjänsäkin. Voi sitä riemunpäivää kun lähes nääntyneenä isosta (3000 kanan) osastosta tänne tuotu kana ensimmäisen kerran äänteli ja teki muutakin kuin nukkui ja söi! Nyt sitä ilkikurista kanaa ei pitele mikään - hienot aidat jotka lapsenlapsen kanssa rakensimme eivät Helmi-Orvokkia pitele - jostain se aina pääsee pihalle ja tulee postilaatikolle vastaan tulijoita. Toivottavati uteliaisuus ei taas vie surman suuhun tätäkin tyttöä!!!!
